Kilpavarustelua
Piotrin ottamista kuvista löytyi tää otos, mä en tajuu, kaikki kuvattava on 5m etäisyydellä ja nää kanuunoidensa kanssa ilmeisesti kuvailee naapurisaaria! Hilarious!
Lamaire channel
Aamusta nostimme ankkurin ja ajelimme hissuksiin laivalla läpi Lamairen kanavan. Kaunista kuten arvata saattaa. Lähes kaikki meistä oli kannelle ihailemassa maisemia ja ohi kelluvia jäälauttoja, joilla vuoroin oli hylkeitä, vuoroin pingviinejä.
Maihinnousu
Meidän excursion asiantuntijoissa oli mukana Frank. Frank Todd on käynyt napajäätiköillä viimeiset 40vuotta, kutsuu itseään ice junkieksi. Ihan huippuosaaja ja tietää kyllä kaikesta Antarcticaan liittyvästä kaiken. Kaveri on kuulemma tuonut myös Korkeasaaraan siellä olevien pingviinien munia... jaa vai että Korkeasaaressa on pingviinejä? Kai sitten niin, itse en muista niitä nähneeni. Frank kertoi että heidän järjestämillä risteilyillä on aina 1-3 suomalaista per vuosi.
Jäät oli kerääntyny lahdelmaan johon rantauduimme, joten kaikki 4 Zodiakia ajoi jonossa samaa väylää. Meidät jaettiin heti alkumatkasta kahteen ryhmään Scott ja Adundsen jotka vuorottelivat rantautumisissa. Paikkoihin on aina kiintiöt, kuinka monta henkilöä voi kerralla mennä maihin ja kuinkamonta vierailijaa voi käydä paikassa per päivä.
Mä hieman eristäydyin muista ja tsekkailin rauhassa yhden kiven päällä istuskellen pingviinien touhuilua. Ja seurailin kanssa muutama hyljettä jotka retkotti päikkäreillä rannassa:
Yö ankkurissa
Olimme yön ankkurissa Pradise bayssa. Illalla meille tuli vieraaksi kolme naista, jotka asuvat nyt 5kk Antarcticalla tutkien pingviinejä. Saatiin heidän kauttaan lähettää postikortteja kotiin. Joten noin neljän kukauden kuluttua ehkä kolahtaa postilaatikosta kortti! Saatiin myös leimat passeihin:
Osa porukasta yöpyi ulkona telttaillen.Jostain syystä minulle ei tarjottu tai hajamielisyyttäni en lukenut papereita tarkkaan ja telttailu jäi minulta väliin, se olisi pitänyt buukata etukäteen joidenkin vakuutus yms. hommeleiden takia. Mutta jos aiot lähteä samanlaiselle reisuulle niin suosittelen. Meidän porukasta noin 30 meni ulos yöksi. Kylmäähän siellä on eikä paljoa saa nukuttua mutta mahtava elämys! Ja hei jos sanon että kylmää niin sinä yönä tais ilma pysyä hitusen plussan puolella koko ajan. Hauskaa että oon Antarcticalla ja siellä on keli jotain +/- 0 astetta ja pukeudun paremmin kuin koskaan Suomessa! Mutta kertaakaan en palellut. Toisaalta keli muuttuu siellä ihan muutamassa minuutissa ja tuuli tekee ilmasta tosi kylmän tuntuisen.
Elämää Ms Expeditionilla
Meidän reissulla oli 131 matkustajaa ja noin 65 miehistön jäsentä. Laivalla on aina kaikki ovet auki, hyttiavaimesta ei tarvitse huolehtia. Hytti siivotaan kolme kertaa päivässä. Russella, joka vastasi meidän hytistä viikkasi yöpaidan aina tyynyn alle sillävälin kun olimme aamiaisella ja dinnerin aikana peti oli aina pedattu erilailla, niin että pyjama oli peiton päällä ja peiton kulma houkuttelevasti taitettuna. Hytti on siis ihan iso, 15m2 ja meidän hytissä oli kolme kaappia vaatteille+ pöytälaatikot jne. Kaikki kamat sai hyvin purettua esille. 2 kannella, on erikseen MUD room johon jätetään kumpparit odottamaan seuraavaa maihinnousua.
Sateliitin kautta pääsee nettiin. Mä ostin 10$ nettiaikaa ja se riitti kahdesti avaamaan mun facebookin ja kahdesti lukemaan mailit. Hidas kuin argentiinalainen supermarketin kassa. Laivassa on suomalainen sauna ja kuntosali. Kaikki kraanasta tuleva vesi on käsiteltyä ja juomakelpoista. Palvelu on aivan 100% ammattitaitoista. Philippiiniläiset tarjoilijat oppivat kaikkien nimet melkeinpä ensimmäisenä päivänä ja muistivat mitä kukin juo jne. Good morning Annika some coffee maybe, no milk no sugar!
Piotrin ottamista kuvista löytyi tää otos, mä en tajuu, kaikki kuvattava on 5m etäisyydellä ja nää kanuunoidensa kanssa ilmeisesti kuvailee naapurisaaria! Hilarious!
Lamaire channel
Aamusta nostimme ankkurin ja ajelimme hissuksiin laivalla läpi Lamairen kanavan. Kaunista kuten arvata saattaa. Lähes kaikki meistä oli kannelle ihailemassa maisemia ja ohi kelluvia jäälauttoja, joilla vuoroin oli hylkeitä, vuoroin pingviinejä.
| Patricia, Jeff ja Jack kannella |
Maihinnousu
Meidän excursion asiantuntijoissa oli mukana Frank. Frank Todd on käynyt napajäätiköillä viimeiset 40vuotta, kutsuu itseään ice junkieksi. Ihan huippuosaaja ja tietää kyllä kaikesta Antarcticaan liittyvästä kaiken. Kaveri on kuulemma tuonut myös Korkeasaaraan siellä olevien pingviinien munia... jaa vai että Korkeasaaressa on pingviinejä? Kai sitten niin, itse en muista niitä nähneeni. Frank kertoi että heidän järjestämillä risteilyillä on aina 1-3 suomalaista per vuosi.
| Frank Todd |
| Jerry, Patricia, Jeff, ?, Patrick, Jason, Jakob and Emma |
Yö ankkurissa
Olimme yön ankkurissa Pradise bayssa. Illalla meille tuli vieraaksi kolme naista, jotka asuvat nyt 5kk Antarcticalla tutkien pingviinejä. Saatiin heidän kauttaan lähettää postikortteja kotiin. Joten noin neljän kukauden kuluttua ehkä kolahtaa postilaatikosta kortti! Saatiin myös leimat passeihin:
Osa porukasta yöpyi ulkona telttaillen.Jostain syystä minulle ei tarjottu tai hajamielisyyttäni en lukenut papereita tarkkaan ja telttailu jäi minulta väliin, se olisi pitänyt buukata etukäteen joidenkin vakuutus yms. hommeleiden takia. Mutta jos aiot lähteä samanlaiselle reisuulle niin suosittelen. Meidän porukasta noin 30 meni ulos yöksi. Kylmäähän siellä on eikä paljoa saa nukuttua mutta mahtava elämys! Ja hei jos sanon että kylmää niin sinä yönä tais ilma pysyä hitusen plussan puolella koko ajan. Hauskaa että oon Antarcticalla ja siellä on keli jotain +/- 0 astetta ja pukeudun paremmin kuin koskaan Suomessa! Mutta kertaakaan en palellut. Toisaalta keli muuttuu siellä ihan muutamassa minuutissa ja tuuli tekee ilmasta tosi kylmän tuntuisen.
Elämää Ms Expeditionilla
Meidän reissulla oli 131 matkustajaa ja noin 65 miehistön jäsentä. Laivalla on aina kaikki ovet auki, hyttiavaimesta ei tarvitse huolehtia. Hytti siivotaan kolme kertaa päivässä. Russella, joka vastasi meidän hytistä viikkasi yöpaidan aina tyynyn alle sillävälin kun olimme aamiaisella ja dinnerin aikana peti oli aina pedattu erilailla, niin että pyjama oli peiton päällä ja peiton kulma houkuttelevasti taitettuna. Hytti on siis ihan iso, 15m2 ja meidän hytissä oli kolme kaappia vaatteille+ pöytälaatikot jne. Kaikki kamat sai hyvin purettua esille. 2 kannella, on erikseen MUD room johon jätetään kumpparit odottamaan seuraavaa maihinnousua.
| Hytti nro 314 |
Sateliitin kautta pääsee nettiin. Mä ostin 10$ nettiaikaa ja se riitti kahdesti avaamaan mun facebookin ja kahdesti lukemaan mailit. Hidas kuin argentiinalainen supermarketin kassa. Laivassa on suomalainen sauna ja kuntosali. Kaikki kraanasta tuleva vesi on käsiteltyä ja juomakelpoista. Palvelu on aivan 100% ammattitaitoista. Philippiiniläiset tarjoilijat oppivat kaikkien nimet melkeinpä ensimmäisenä päivänä ja muistivat mitä kukin juo jne. Good morning Annika some coffee maybe, no milk no sugar!

0 kommenttia:
Lähetä kommentti